Tilintarkastuksen asiantuntija Lahti
Tule mukaan osaksi huipputiimiä!
Vastaamme yleensä kahden viikon sisällä
Haluatko kehittyä tilintarkastuksen ammattilaisena osana loistavaa tiimiämme, jossa on todistetusti hyvä olla? Haemme nyt tilintarkastuksen asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen Lahden toimistollemme. Työskentely onnistuu sujuvasti myös etänä, mutta meille erittäin tärkeän yhteisöllisyyden vaalimiseksi säännöllinen toimistolla työskentely on suositeltavaa.
Olemme usealla paikkakunnalla Suomessa toimiva tilintarkastus- ja asiantuntijaorganisaatio. Asiakkainamme ovat muun muassa lukuisilta eri toimialoilta olevat osakeyhtiöt, yhdistykset ja säätiöt sekä asunto-osakeyhtiöt. Lakisääteisten tilintarkastuksien lisäksi teemme myös mm. yritysjärjestelyitä sekä Due Diligence-, erityis- ja kestävyysraportoinnin tarkastuksia. Olemme menestyksekkäästi kasvaneet alamme merkittäväksi toimijaksi ja yhtiömme on osa Census-konsernia, joka tarjoaa kattavasti tilintarkastus- ja neuvontapalveluita ympäri Suomen. Kasvutarinamme jatkuu ja etsimme nyt loistavaan porukkaamme uusia osaajia!
Työyhteisömme ykkösprioriteetti on tehdä työtä mahdollisimman asiakaslähtöisesti. Laadukkaan työn takaamiseksi panostamme jatkuvasti asiantuntijoidemme osaamisen kehittämiseen sekä hyvinvointiin. Haluamme ylläpitää toiminnassamme käytännönläheistä tekemistä ja reilua tiimihenkeä. Osaamisen jakaminen ja kollegan auttaminen ovat organisaatiomme sisällä keskeisimpiä toimintatapojamme.
Mitä tarjoamme?
Meillä pääset työskentelemään monipuolisesti eri yhteisömuotojen tilintarkastuksen parissa. Sinulla on jatkuvasti koko yhteisömme asiantuntijat oman kehittymisesi tukena ja tuemme sinua matkallasi tilintarkastusalan auktorisointeihin. Meillä et jää koskaan haasteiden ja kysymysten kanssa yksin ja pääset kehittymään tilintarkastuksen ammattilaisena työyhteisössä, joka arvostaa sinua. Tilintarkastuksen ohella sinun työnkuvaasi voi kuulua myös muita asiantuntijatehtäviä, kuten yritysjärjestelyitä, halukkuutesi ja osaamisesi mukaan.
Työt alkavat tammikuussa 2027 sopimuksen mukaan. Alkuun tarjoamme perehdytyksen yhteisömme toimintatapoihin. Työtä on mahdollista tehdä myös osittain etänä, oman mieltymyksen mukaisesti. Työyhteisönä olemme joustava ja kaikkia työntekijöitä tukeva. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan ja henkilöstöedut. Kehittyessäsi vastuuta ja mahdollisuuksia on tarjolla laajasti.
Mitä toivomme?
Haemme tiimiimme työntekijää, jolla on hyvä asenne, erinomaiset tiimityöskentelyvalmiudet sekä aikaisempaa kokemusta tilintarkastuksesta. Olet työssäsi aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiimme ja toimeksiannoissa työskentelemme osittain asiakkaiden luona, joten hyvät vuorovaikutustaidot ovat tärkeät. Etsimme hyviä tyyppejä osaksi tiimiämme, koska haluamme vaalia hyvää henkeä työyhteisössämme.
Tärkeimmät ominaisuudet tehtävässä ovat:
työtehtävään soveltuva tutkinto (tradenomin tai kauppatieteiden maisterin tutkinto)
tavoitteena suorittaa HT/KHT-tutkinto
aikaisempaa työkokemusta tilintarkastuksesta
erinomaiset yhteistyö- ja kommunikointitaidot
hyvä Microsoft Office -työkalujen hallinta, erityisesti MS Excel, sekä eri kirjanpitojärjestelmien sujuva käyttö katsotaan eduksi
sujuva suomen kielen taito
Jos kiinnostuit, jätä meille CV ja hakemus mahdollisimman pian tämän sivun lomakkeen kautta. Haku päättyy 25.9.2026. Mahdolliset kysymykset työpaikkaa kohtaan voi osoittaa sähköpostilla tai soittamalla Lauri Lehtoselle: (lauri.lehtonen@sysaudit.fi, 045 124 1462).
Haastattelut järjestetään syyskuussa 2026.
- Osasto
- Tilintarkastus
- Rooli
- Tilintarkastuksen asiantuntija
- Sijainnit
- Lahti
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
SYS Audit Oy yrityksenä
Tarjoamme tilintarkastus- ja asiantuntijapalveluita ympäri Suomen. Yhtiöllämme on 7 toimistoa ja tiimiimme kuuluu tällä hetkellä noin 50 asiantuntijaa. Keskitymme pääosin pk-yritysten sekä asunto- ja kiinteistöyhtiöiden tilintarkastus- ja neuvontapalveluihin paikallisella otteella.