Jani Vartiaisen uratarina

Aloitin urani aikoinaan tilitoimistossa harjoittelussa. Harjoittelun jälkeen jäin harjoittelupaikkaani ensin tuntitöihin ja sen jälkeen täysipäiväiseksi työntekijäksi. Tilitoimistossa sain hyvää pohjaa kirjanpidosta, mistä on ollut hyötyä tilintarkastuksessa. Vuonna 2018 pääsin harjoitteluun PwC:lle ja jäin sinne töihin. Vuoden 2022 alussa vaihdoin pienempään tilintarkastusyhteisöön SYS Auditille, jossa työskentelen nyt.
Ensimmäinen kipinä tilintarkastukseen syntyi tilitoimistoaikanani, kun olin tekemisissä tilintarkastajien kanssa. Heidän työnsä vaikutti monipuoliselta ja mielenkiitoiselta. Harjoittelujakso PwC:llä vahvisti, että ala tuntuu omalta.
Alasta tekevät houkuttelevan erilaiset toimialat, yritykset ja ihmiset. PwC:llä työtehtäväni koostuivat suurimmaksi osaksi erilaisista avustavista tilintarkastustehtävistä osana tilintarkastustiimiä pk-yritysten parissa. SYS Auditilla olen päässyt tekemään entistä monipuolisempia työtehtäviä ja oman kiinnostuksen mukaan perinteisen tilintarkastuksen lisäksi on mahdollista tehdä mm. DD-tarkastuksia, erityistarkastuksia, yritysjärjestelyitä, arvonmäärityksiä ja auttaa asiakkaita erilaisissa verokysymyksissä.
Asioiden kanssa ei kuitenkaan ikinä tarvitse jäädä yksin, vaan tarvittaessa loistavilta kollegoilta saa apua tilanteessa kuin tilanteessa. HT-tentin suoritettuani syksyllä 2022 olen saanut myös runsaasti omia asiakkaita. Itseään on siis mahdollisuus kehittää jatkuvasti ja omaa ongelmanratkaisukykyä pääsee haastamaan. Lisäksi työ on melko joustavaa ja työskentely onnistuu niin toimistolta käsin kuin etänäkin.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tilintarkastusalaa, jos se vain yhtään tuntuu mielenkiintoiselta. Monet tilintarkastusyhteisöt tarjoavat etenkin keväisin harjoittelupaikkoja, jotka sopivat hyvin myös opiskelun oheen. Työn kautta saa käsityksen, millaista tilintarkastajan arki on ja tuntuuko se omalta jutulta. Ja vaikka ala ei harjoittelun jälkeen tuntuisikaan omalta, ei harjoittelu varmasti mene hukkaan. Harjoittelusta saa monipuolista työkokemusta ja verkostoja, ja kokemus alalta on arvostettua.